Olen hiljattain aloittanut työn Campus Conexus -projektin yliopistotutkijana. Hankkeen strategia on olla mukana muutoksessa ja samalla välillä vetäytyä tarkastelemaan sitä askeleen päästä – ymmärtää muutosta olemalla siinä mukana. Tekemistä on monenlaista: kouluttamista, kokeilevaa pilotointia, tutkimusta, fasilitoivia tekoja ja avauksia, dokumentointia ja jäsentämistä.
Koska ympärillä organisaatio parhaillaan mylläytyy ympäri, kokemus on välistä ollut kaoottinen. Edellinen työni sisälsi selkeitä viipaleita: tutkimusta ja kouluttamista, joitain asiantuntijatehtäviä. Sitten välillä vaihdoin tyystin roolia ja asetuin työnohjaajaksi eri organisaatioon. Nyt olen keskustelijana monissa erilaisissa pöydissä, ääneni sekoittuu monenlaisiin keskusteluihin ja alkaa itsestäkin kuulostaa uudelta. Eri roolit voivat sekoittua. Pöydissä vaihtuvat kielet, koodinvaihto tapahtuu lennossa. Samassa pöydässä voidaan puhua yhtä aikaa ”hallintoa”, ”ESR:ää”, ”pedaa”, ”tutkimusta”, ”opetusta” ja ”kehittäjää”.
Päätin suhtautua tähän eräänlaisena siedätyshoitona. Mikäpä olisi parempi tapa oppia ymmärtämään tutkimisen, kehittämisen, kouluttamisen, ohjaamisen ja johtamisen kysymyksiä – niiden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja – kuin tilanne, jossa ne voivat sekoittua? Hämmennyksen keskellä puhun itselleni ”työnohjaajaa” hyödyntäen joitain työnohjaajan apukysymyksiä. Ehkä näistä kysymyksistä voisi olla apua muillekin:
Mikä on minun perustehtäväni?
Kenelle ajattelen tekeväni työtäni?
Jos minulla on rajalliset aikaresurssit ja ajattelun voimavarat, missä pöydässä minun kannattaa olla mukana?
Mitä keskustelua tässä pöydässä käydään – päätetäänkö jotain ja mitä seuraamuksia tällä toiminnalla on?
Kuka johtaa tätä tilannetta tai asiaa, ja mitä viestittää sen tarpeellisuudesta, tavoitteista ja kiireellisyydestä?
Jos minun on vaikea löytää tilanteen tai tekemisen merkitystä, voinko asettaa jotain omia tavoitteita, jotka auttavat minua kiinnittymään siihen?
Olen huomannut, että levoton ja vaikeasti hallittava ympäristö voi olla myös stimuloiva ja innostava. Ihmisillä on uskomaton kyky rajata ympärillä vellova kaaos ulkopuolelle ja keskittyä tekemiseensä, jos se on mielekästä, jos sille annetaan aikaa ja jos tehdään mahdolliseksi jokaisen löytää oma henkilökohtainen motivaationsa olla mukana. Koin tämän yliopistopedagogisessa koulutuksessa, jossa mainio ryhmä talomme väkeä otti haasteen vastaan ja onnistui kompleksisesta tilanteesta löytämään työrauhan, oman tekemisensä ja rakentamaan sen lisäksi yhteisen avoimen keskustelutilan. Jos talossa vallitsee puoliksikaan se keskusteluvalmius ja keskittyminen mikä siinä ryhmässä, ei liene mahdoton haaste alkaa keskustella laaja-alaisesti.